Tiesitkö, että tänään kannattaa laittaa rattaat pyörimään, jos haaveilee menestyksestä millä tahansa saralla?
Erityisesti raharattaat kannattaa työntää vauhtiin tänään. Joka vuosi 8.8. on leijonan portaali auki. Jos mietit, miksi nimenomaan Leijonan portaali, niin Aurinko on Leijonan tähtimerkissä ja tämä on kukoistuksen aikaa. Leijonan kautena saattaa luovuus kukkia, sinun saattaa olla helpompi tuoda itseäsi esille ja saatat tuntea itsesi rohkeammaksi, kuin tavallisesti.
Leijonan portaali on itsessään voimakas ja sitä on pidetty merkittävänä ajanjaksona jo tuhansien vuosien ajan, mutta sen lisäksi tänä vuonna panokset kovenee, sillä vuosiluku yhteenlaskettuna 2+0+2+4= 8, jolloin saamme päivälle enkelinumeron 888, joka on vaurauden, runsauden, onnen ja jatkuvuuden luku. 8 kyljelleen käännettynä on ikuisuuden symboli. On siis itsestään selvää, että tämä päivä todellakin kannattaa hyödyntää, mikäli numerologialla ja astrologialla on paikka sinun uskomusjärjestelmässäsi. Toki, portaaliaikaa on jäljellä 12.8. asti, mutta tänään se on kokonaan auki, eikä tämän päivän potentiaalilla ole vertaa, sillä hiljalleen portaali sulkeutuu.
Jos taas teksti tähän asti on tuntunut sinusta vain sekopäiseltä viihteeltä, on minulla sinullekin erinomainen huomio. Nyt kun olet täällä, miksi et laittaisi asioita liikkeelle niillä tavoin kun voit juuri tänään asioihin vaikuttaa? Kun nyt kerran tuli puheeksi: jos olet miettinyt sijoittamista, säästämistä, uuden työpaikan hakemista, yrityksen aloittamista jne., miksi et tekisi tänään jotain sen eteen? Sinun ei tarvitse saada maailmaa valmiiksi yhdessä päivässä, eikä välttämättä tehdä mitään suuren suurta. Mitä jos tekisit säästösuunnitelman tai laskisit kuukausibudjetin? Entä jos tänään luopuisit turhista automaattiveloituksista
Siirrytään sitten normaaleja uskomuksia haastaviin aiheisiin, koska myös mm. energeettisellä työllä saadaan asioita edistettyä (ja meillä hourupäisillä on aina kivempaa). Alla muutama vinkki, miten voit edistää unelmiesi toteutumista energeettisellä työskentelyllä.
Unelmakartta
Unelmakarttaan tarvitset:
- Lehtiä (sanoma - ja aikakauslehtiä)
- A3 tai A4 paperin
- Sakset
-Liimaa
Etsi lehdistä kuvia, jotka herättävät sinussa positiivisia ajatuksia ja fiiliksiä. Voit myös leikata tekstiä karttaan ja käsin kirjoittaminenkin on sallittua. Kun sinulla alkaa olla sopiva määrä kuvia kasassa, on aika sommitella niitä paperille. Ole tarkka sen kanssa, miten asettelet kuvia, jotta merkitykset eivät muutu, eivätkä mielleyhtymät muutu ei-toivotuiksi. Jos joku kuva ei tunnukaan enää puhuttelevalta, sitä ei tarvitse laittaa karttaan. Kartan on tarkoitus herättää hyviä fiiliksiä. Mitään ei kannata väkisin ängetä sinne, vain siksi, että se miellyttää silmää. Aina se kaunein kuva ei kuvastakaan niitä sielumme hartaimpia toiveita.
Kun olet kartan kanssa valmis, kiinnitä se seinälle tai vaikka kaapin oveen siten, että näet sen joka ikinen päivä. Unelmakartan teho perustuu siihen, että sitä katsotaan päivittäin ja kuvat uppoavat alitajuntaan. Näin ne toiveet alkavat omaa ajatusmaailmaa muuttamalla siirtymään fyysiseen todellisuuteen, eli manifestoitumaan.
Kivimandala
Kivimandalaan voit käyttää mitä tahansa kiviä, joilla on runsautta ja vaurautta houkuttelevia ominaisuuksia. Lisäksi sinne voi ujuttaa mm. vuorikristallia ja seleniittiä halutessaan.
Kiviehdotukset: sitriini, aventuriini, pyriitti, malakiitti, sammalakaatti, aurinkokivi
Aseta alustalle ns "pääkivi". Pääkivi voi olla suurempi, kuin ympärille tulevat kivet, mutta tämä ei ole välttämätöntä. Voit käyttää omaa intuitiotasi kivien määrässä ja järjestyksessä. Leijonan energia liitetään myös luovuuteen, joten se kannattaa päästää valloilleen. Voit lisätä mandalaan myös muita kiviä, mikäli ne liittyvät unelmiisi. Esimerkiksi unelma; haluat elättää itsesi taiteella. Laita tällöin sekaan esimerkiksi karneolia tai aprikoosi akaattia tukemaan luovuutta. Tai jos haluat vaikkapa kirjoittaa menestyksekkään runokirjan, laita mandalaan sodaliittia.
Portaalikirje
Tämä on henkilökohtainen suosikkini, koska olen todennut sen erityisen toimivaksi. Kirjoita itsellesi kirje vuoden päähän. Ajattele, että tänään sinulla on todella mahdollisuus astua portaalin läpi. Minne haluat että se vie sinut vuodessa? Kirjoita kirje preesensissä.
Esimerkki: "Hei minä. On ihanaa asua nyt täällä unelmien talossa. Täällä on just sellanen piha, mistä olen aina haaveillut ja rakastan meidän tilavaa, isoa keittiötä. Siellä on ihanat vihreäsävyiset kaappien ovet ja iso saareke. Ihan huippua, että tämmönen löytyi näin hyvältä sijainnilta. Nyt mulla on oma työhuone ja hommat rullaa ihan super hyvin. Teen 4 päiväistä työviikkoa ja on ihanaa, kun on aikaa omille harrastuksille ja puutarhan hoidolle. Piha on kukkinut ja ollaan saatu ihastella perhosia ja muita pölyttäjiä koko kesän. Olen saanut töissä ylennyksen ja enemmän vapautta. Työ on sopivan haastavaa ja kehittävää. Tykkään, että saan johtaa ja mulla on työyhteisö, joka puhaltaa yhteen hiileen. Kotona on ihana, rakkaudellinen tunnelma. Ihanan harmonista. Kaikki on hyvin ja elämä onnellista, kiitos minä."
Tämä oli vain esimerkki hahmottamaan sitä, että kirje täytyy kirjoittaa siitä näkökulmasta, missä haluat vuoden päästä olla. Jos kirjoitat nyt futuurissa, on haaveidesi todellisuus todennäköisesti vielä vuodenkin päästä tulevaisuudessa. Kannattaa kuvailla niitä fiiliksiä ja yksityiskohtia, joista haaveilet. Jos haluat auringonkukkia pihallesi, vuoden päästä ne alkavat avautumaan ja voit vaikka kirjoittaa siitä, että näyttää, että kohta kukat aukeaa. Tähän harjoitukseen ei ole olemassa liian tarkkoja yksityiskohtia.
Se, että toteutuuko kirje täysin sisältöineen, ei ole taattua. Pitää myös itse pitää ne asiat mielessä, joita haluaa ja tehdä toimia ja päätöksiä sen mukaan. Ei voi jäädä makaamaan ja odottamaan ihmettä, sillä manifestointi ei toimi niin. Manifestointi on unelmien elämistä todeksi. Jos haluaa isomman kodin, mutta se ei nykyisessä taloustilanteessa sovi; ei voi vain odottaa, että rahaa sataa taivaalta. Täytyy tarttua tilaisuuksiin. Täytyy uskaltaa sanoa kyllä.
Sä et voi voittaa lotossa, jos sä et ikinä lottoa.
1 kommentti
Kannattaako toi portaalikirje päivätä tulevaisuuteen vai tälle päivälle? Mielenkiintoisia mielikuvaharjoituksia, tällaset auttaa ainakin itsellä myös taistelemaan masennusta vastaan – kognitiivisessa psykoterapiassahan pahaan oloon liittyviä ajatusmalleja tarkastellaan tarkemmin kun taas mainitsemissasi harjoituksissa saa tehdä töitä itsetutkiskelun kanssa sen suhteen, minkälaisen tulevaisuuden kokee ansaitsevansa.